Lauantain toista kertaa järjestettävä Taikasaari-festivaali vetää Ouluun vieraita ja myyjiä Helsingistä asti
Taikasaari-festivaalille Lammassaareen saapuu ensi lauantaina festivaalikävijöitä, kauppiaita ja esiintyjiä jopa Helsingistä asti. Järjestäjät uskovat uudenlaisen tapahtumakonseptin kiinnostavan.
Ensi lauantaina 26.8. järjestetään aikuisille suunnattu Taikasaari-festivaali Lammassaaressa toista kertaa. Taikasaari on yhden illan tapahtuma, jonka konseptiin kuuluu, että ohjelmistoa ei julkaista etukäteen. Ohjelmisto kuitenkin koostuu muustakin kuin musiikista. Viime vuoden elokuussa ensimmäisellä festivaalilla oli muun muassa ritariasuisia buhurt-taistelijoita, itämaista tanssia, ennustaja sekä myös monen tyyppisiä musiikkiesityksiä.
Tapahtumaa järjestävät Anna Lanas ja Nikolas Pajunen Wadessa Oy:stä kertovat järjestelyiden sujuvan hyvin.
- Olemme uuden äärellä jälleen kerran, Pajunen kertoo.
- Emme halua toistaa samaa kaavaa. Emme muihin festivaaleihin verrattuna emmekä myöskään ensimmäiseen Taikasaareen verrattuna. Haluamme joka kerta tuoda ihmisille uutta nähtävää ja koettavaa sekä ohjelmiston että aluemuutosten myötä.
Vaikka festivaali ei julkistakaan ohjelmistoa, järjestäjät paljastavat kuitenkin sen verran tulevasta tapahtumasta, että odotettavissa on yhtä aikaa taiteellisuutta, riemua ja wow-elämyksiä. Alueelle on tulossa suuri katettu ravintola-alue, erilaisia lounge-tiloja, pelialue ja pieni taidepolku.
- Somistuksessa ollaan otettu askel eteenpäin ja pyrkineet panostamaan yleiseen viihtyvyyteen vielä entistäkin suuremmin. Asiakkaiden palvelemisessa ollaan haluttu nousta uudelle tasolle. Olemme tietääksemme Oulun ainoa festivaali, jolla on muun muassa pöytiintarjoilua, järjestäjät väläyttävät.
Ensimmäisen tapahtumavuoden kävijäpalautteissa nousi vahvasti esiin se, että tietämättömyys ohjelmasisällöstä toi kävijöille vapauttavan tunteen aikatauluttomuudesta. Tätä on haluttu nyt korostaa kaikessa suunnittelussa.
- Alue ja ohjelmisto on haluttu rakentaa sellaiseksi, että ihminen ei koe olevansa kiireessä, vaan saa nauttia upeasta hämärtyvästä kesäillasta kauniissa ympäristössä muiden aikuisten kanssa.
Mukana Taikasaari-festivaalilla on tällä kertaa myös myyntikojuja, jotka koostuvat festivaalimaailmalle poikkeuksellisesti kokonaan käsityötuotteista. Kojumyyjähakemuksia tuli eri puolilta Suomea, ja pisimmältä tuleva myyjä onkin metalliartesaani Drakmakaren, joka saapuu tapahtumaan Helsingistä asti.
Tapahtuman näkyminen valtakunnallisesti on ollut muutenkin tapahtumajärjestäjille yllätys. Järjestäjille on tullut useita yhteydenottoja, joissa eri puolelta maata saapuvat kävijät ovat esimerkiksi kyselleet alueen majoitusvaihtoehtoja.
- Emme todellakaan odottaneet Taikasaaren muodostuvan matkailulliseksi valtiksi etenkään näin toisena vuonna, järjestäjät nauravat.
- Mutta toisaalta miksi ei. Alue on hämmästyttävän kaunis ja loistavalla sijainnilla, ja Oululla on hyvin paljon potentiaalia vetää matkailijoita.
Taikasaari-festivaalin taustalla on yleisötapahtumiin erikoistunut oululainen tapahtumatoimisto Wadessa Oy, mikä on johtanut siihen, että festivaali onkin vuoden aikana tuonut sisältöä myös kaikille oululaisille avoimiin tapahtumiin. Viime marraskuun Lumo-valofestivaaliin tapahtuma osallistui omalla Taikasaari Loungellaan Hupisaarten puistossa, ja heinäkuussa festivaali toi sambakulkueen Riemukas Rotuaari -tapahtuman yhteyteen.
Lisätietoja:
Anna Lanas
044 317 1282
anna.lanas@wadessa.fi
Nikolas Pajunen
040 526 1138
nikolas.pajunen@wadessa.fi
www.ouluntaikasaari.fi