Taikasaari 2024 ohjelmahaku aukeaa perjantaina – Järjestäjät: haemme nyt poikkeuksellisia taitoja, tunnelmaa ja tulevia tähtiä
Aikuisille suunnattu oululainen Taikasaari-festivaali käynnistää ohjelmahakunsa tämän viikon perjantaina. Festivaali, joka on tullut tunnetuksi siitä, että se ei julkista esiintyjiään etukäteen, hakee ohjelmistoonsa valtavirrasta poikkeavaa ohjelmistoa ja taidetta.
Kolmatta kertaa järjestettävä Taikasaari-festivaali avaa ohjelmahakunsa perjantaina 1.12.2023. Taikasaari on yhden illan mittainen aikuisten oma elämys Oulun keskustan kupeessa sijaitsevassa tunnelmallisessa Lammassaaressa. Taikasaari on kokonaan anniskelualuetta, eli tapahtuman ikäraja on 18 vuotta. Tapahtuma järjestetään lauantaina 31.8.2024.
Kahtena ensimmäisenä vuotena Taikasaaren ohjelmisto on koostunut mm. kamppailu-urheilusta, haarniska-asuisista buhurt-taistelijoista, ennustajasta ja muista hahmoista, sanataiteilijasta, kurkkulaulajasta, tulitaiteilijasta, sambatanssijoista, tankotanssijoista ja useista tyyliltään hyvin erilaisista tunnelmallisista sekä vauhdikkaista musiikkiartisteista.
- Taikasaari on oikeastaan sellainen aikuisten oma kesänpäätösjuhla, ja se näkyy ohjelmavalinnoissakin. Ohjelmiston on tuettava sitä hyväntuulista tunnelmaa ja seikkailumieltä, joka vieraillamme tapahtumassa on, järjestäjät Anna Lanas ja Nikolas Pajunen Wadessa Oy:stä kertovat.
Mahdollisuus näkyvyyteen ja lisäkeikkoihin
Taikasaari-festivaalin yksi tarkoitus on löytää uusia, erilaisia lahjakkuuksia ja nostaa heitä yleisön tietoisuuteen. Taikasaaren konseptiin kuuluu, että esiintyjiä ei julkaista ennen tapahtumaa, mutta viime vuoden tapaan järjestäjät haluavat tarjota nouseville tähdille mahdollisuuden näkyvyyteen.
- Tulemme jälleen kevään aikana raottamaan valintaprosessia sosiaalisessa mediassa. Saatamme myös kutsua hakijoita promokeikoille tapahtumiin ennen Taikasaari-festaria, Pajunen kertoo.
- Lumo-valofestivaalin ohjelmistoon toimme Taikasaari Loungen suosittuine tuliesityksineen, Riemukas Rotuaari -tapahtuman yhteydessä tarjosimme iloisia massoja keränneen sambakulkueen, Oulun kaupungin uuden vuoden kansanjuhlassa tullaan näkemään Taikasaaresta tuttu esiintyjä ja vuoden aikana useissa yritysjuhlissa on viihdytty Taikasaaren tähtien parissa. Aikaisempien vuosien esiintyjiä on myös kiinnitetty uuden, elämyksellistä ohjelmaa tarjoavan ohjelmatoimisto Feel This Agencyn listoille, Lanas luettelee.
Taikasaareen etsitään valtakunnallisella haulla poikkeuksellisia lahjakkuuksia sekä yksilö- ja ryhmäesityksiä. Haussa ei etsitä valmiita tähtiä, vaan karismaattisia, valovoimaisia tulevia tähtiä ja tunnelmallisia tai hauskoja viihdyttäjiä. Ohjelmahaku on tällä kertaa jaoteltu eri kategorioihin lähitaiteesta lavataiteeseen. Haussa on myös visuaalinen taide eli aluetaide. Ohjelmahaku aukeaa verkkosivuilla perjantaina ja on auki helmikuun alkuun asti.
Lisätiedot:
Anna Lanas
Toimitusjohtaja, omistaja
Wadessa Oy
044 317 1282
anna.lanas@wadessa.fi
Nikolas Pajunen
Operatiivinen johtaja, omistaja
Wadessa Oy
040 526 1138
nikolas.pajunen@wadessa.fi
www.ouluntaikasaari.fi